perjantai 26. syyskuuta 2014

Ilmakuva talosta

Terassi saatiin tehtyä ja hyvä tuli. Vielä pitäisi vähän jatkaa kun kaiteet ja portaat puuttuvat sekä tehdä tuo sorareunus vähän siistimmäksi.


torstai 25. syyskuuta 2014

Terassin tekoa

Tämän kesän tavoite oli saada L-mallinen terassi aikaan. Ensi töikseen tilattiin vajaa 20 tonnia sepeliä, josta tuli terassille pohjat. Aikamme mietittiin miten sitä terassia lähtisi tekemään ja tultiin siihen tulokseen, että soralla nostetaan terassin pohja oikeaan korkoon niin ei tarvitse pilareiden avulla ilmaan sitä tehdä.

Lapioitiin, tärytettiin, lapioitiin ja vielä vähän tärytettiin. Sitten haettiin terassipuut pihaan ja alettiin nikkaroimaan. Ostoslistalla oli mm. tällaisia tarvikkeita:

- Runkolauta sahattu mitallistettu 48X148 mänty vihreä
- Kansilauta Kestopuu AB 28X120 ruskea uritettu
- Terassiruuvi 5X90 RST
- Terassiruuvi 4,2X45
- Kulmalevy 90X90

Tässä etenemisestä kuvia.





Tämän jälkeen ei kauheasti ole tullut kuvattua. Ensin tehtiin tuo suorakaiteen muotoinen runko takapihalle, minkä sisälle tuli tukilaudat n. 45 cm välein. Tulipahan tukeva kun on joka laudan ja joka kohdan alla sepeliä. Rungon päälle oli nopea naputella kansilaudat kiinni.

Kun tämä ensimmäinen osa oli terassista valmis, jatkettiin sitä koko talon päätyyn ja nyt pääsee saunasta/kodinhoitohuoneesta terassille ja sitä pitkin takapihalle. :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Muutoksia sisustukseen

Muutamia muutoksia olemme talossa tehneet. Olemme esim. vaihtaneet pesuhuoneen valkoisen laakaoven Jeld-Wen Pisara Plus -lasioveen. Eteisessa oli alunperin Puustellin avokaappi/vaatenaulakko ja siihen hankimme liukuovikaapistot peiliovilla.

Eteinen nykyään (vasemmalla peiliovikaappien tilalla oli avokaappi):


maanantai 2. syyskuuta 2013

Pihaprojekti jatkuu

Muuton jälkeen olemme maalanneet talon ja sokkelin, kasanneet leikkimökin ja hiekkalaatikon sekä keinun, tehty pihatöitä, hankittu pihavarasto, istutettu omena- ja päärynäpuita sekä mustaherukkapensaita ja kirsikkapuita jne. Tekemistä riittää!

Tässä kuvia pihaprojektin etenemisestä.

Toukokuussa hankimme yläpihalle pienen ulkovaraston.


 Kesä- ja heinäkuussa tehty takapihaa; tasoitettu multaa, tehty kivireunus ja istutettu nurmikkoa.




Elokuussa kasasimme leikkimökin ja ruohokin ehti jo kivasti kasvaa.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Valaisimia

Olemme hankkineet uusia kattovaloja. Keittiöön ja eteiseen samanlaiset tummanharmaan/valkoisen sävyiset valot, jotka sopivat hyvin keittiön kaapinovien väriin.



Olohuoneeseen kaksi samanlaista vihreän/mustan sävyistä lehti -kuvioista valoa.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pihaprojekti: Day 11. Hiekkadyynit tasoitettu, ranta - eikun piha valmis

Tää on taas tätä. :) Toivoin, että pihan sorien ja kivituhkan väritys olisi ollut harmaa ja mahdollisimman tumma sellainen. Aiemminhan saimme viininpunaisen sävyistä soraa sokkelin reunoille ja perjantaina iltapäivällä tuli kivituhka - mikä oli kuin suoraan Yyterin dyyneiltä. En oikein osannut sanoa tuleeko tästä aivan kamala yhdistelmä, mutta nyt kun kaivinkone kävi tänään levittämässä kivituhkat pitkin pihaa, niin se näyttää yllättävän kivalta. Vielä kun itse näyttää vähän rautaharavaa ja täryä, niin eiköhän tuo hiekka pysy paikallaan ensi kevääseen asti. Päätypihan ja ulko-oven edustat saatiin jo siloiteltua ja pitkän laudan kanssa vedettiin 60cm sokkelin reunasta raja. Eli talon reunassa on 60cm soraa ja sen jälkeen alkaa kivituhka. Sama 60cm raja on myös takapihalla mullan kanssa.

Kivien sävyt:

Päätypiha:

Takapiha:

Takapiha:
(sora-alue kuvassa on tulevan terassin pohja eli terassin alle ei tule multaa/nurmikkoa)

Kokonaisuus
(julkisivupäädyn sora-alueelle on ehkä joskus tarkoitus tehdä sellainen koristekivireunus, mutta toistaiseksi se jää soraksi eikä siihen rinteeseen levitetä kivituhkaa päälle)


torstai 1. marraskuuta 2012

Pihaprojekti: Day 10. Enää puuttuu kivituhka

Kaivinkone on nyt ollut maanantaista lähtien vapaalla, koska meidän pitää tasoittaa sokkelin reunukset, autopaikat ja päätypiha. Sähkökaapin paikka pitää saada valmiiksi ja monttu kiinni. Sitten pitää ajella täryllä uusia sora-alueita yms... Eilen saatiin sähkökaapin monttu peitettyä ja johdot siististi sinne alle. Tärytettiin pihaa joka puolelta ja multaakin on levitetty.

Tänään tilattiin kivituhkaa kasettiautollinen, joka saapunee illemmalla tai viimeistään huomenna aamupäivällä. Sen jälkeen tulee kaivinkone tekemään viimeisen homman eli levittämään kivituhkat pitkin pihaa. Sitten vielä haravan kanssa hienosäätöä kivituhkan kanssa.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 9. Mullan levitys

Meinasin itse reippaana eilen aloitella jos sitä vähän säästäisi tekemällä itse (=kaivinkoneella ei olisi niin paljon tekemistä). Iskin lapion multaan sunnuntai-iltana kello seitsemän jälkeen jolloin oli jo niin pimeää että melkein hukkasin kenkänikin multakasaan. Tomerana aloitin levittelemään multaa pihan reunalle. Noin 2min jälkeen totesin, että antaa olla, kaivinkoneella tää käy niin paljon nopeammmin. Otan sitten haravani uudestaan esiin kun tulee hienosäädön aika. :) 

Eli kaivinkone kävi sitten tänään aamulla levittämässä mullat. Aikaa koko pihan levitykseen meni alle 30min.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 8. Höyryävä multakasa

Tänään tuli multaa kasettiautollinen takapihalle. Multa oli niin kuohkeaa ja lämmintä, että se höyrysi pihassa pitkän aikaa. Tuli sellainen fiilis kuin katselisi isoa lantakasaa. =D

Ikkunasta salakuvattu ensimmäisen kuorman kaato:

perjantai 26. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 7. Niin satoi ensilumi maahan

Tänään satoi lunta. Muuten ihan kiva, mutta illalla ei paljoa nähnyt rautaharavan kanssa tasoitella tuota pihaa. Päivällä kaivinkone levitti eilen tuodut sorat.


torstai 25. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 6. Mähän en siis halunnut punaista soraa...

Mutta sain kasettiautollisen punaisen väristä soraa. Olin tilaamassa tummanharmaata 5-16mm soraa sekä kivituhkaa, mutta vastaus oli että värien perusteella ei haluta enää myydä ja koska nämä ovat luonnonkivistä murskattu, niin sävyeroja on paljon. Noh, toiveena oli silti että mahdollisimman tumman/harmaan sävyä ja tällaistahan sieltä sitten kuitenkin tuotiin: (kamerassa ei joka kuvassa erotu punaisuus)



Tuohon talon päätyyn tulee sorapatja ja jossain vaiheessa varasto + puukatos. Kuvan ottamisen jälkeen laitoimme alle suodatinkankaan, mutta sen jälkeen oli taas jo niin pimeää ettei siitä kerinnyt kuvia napsia.

Takapiha, jonka päälle levitetään huomenna mullat.

Autopaikkojen perälle levitettiin eilen illalla suodatinkangas ja tänään siihen tuli ensin alle isompaa mursketta ja päälle sitten 5-16mm soraa.
   
Huomenna siis luvassa sorakasojen levitys talon päätyyn, autopaikoille ja talon reunoille sekä mullan levitys takapihalle. Ehkä tulee vielä kivituhkakuorma ja sen levitys, mutta katsotaan miten riittää aika.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 5. Viimeinen kuorma pihasta pois

Tänään vietiin viimeinen kuorma pihasta poispäin. Nyt sitten alkaa hienosäätö. Ensin tulee karkeampaa soraa autopaikoille huomenna. Sen jälkeen tulee takapihalle multaa perjantaina. Sitten tulee vähän pienempää soraa karkeamman päälle ja samalla soralla laitetaan talon reunukset siten että sokkelilista jää piiloon. Viimeisenä sitten tummanharmaa kivituhka koko pihalle soran päälle. Reunalista saatiin muuten eilen kiinnitettyä loppuun - JES!


tiistai 23. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 4. Maa häviää jalkojen alta

Taas on maata hävinnyt takapihalta. Päätyyn jää tosi kivasti kallioreuna, ettei kaikialla näy pelkkää savirinnettä. :)




maanantai 22. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 3. Pintaraapaisu

Tänään kaivinkoneheppu sai paljon aikaan. Kaikkialta alkaa olla pintamaat raavittu pois ja takapiha alkaa kohta jo olemaan oikeassa korossa. Vielä on paljon poisviemistä ja kasoja siellä täällä, mutta alan pikkuhiljaa olemaan toiveikas, että tosta takapihasta voi sittenkin saada tasaisen. Tosin nuo reunat jää aika korkeiksi, mutta täytyy jotain keksiä niille.

Jee jee, kohta päästään mullan, soran ja kivituhkan levityshommiin.

 





Ala-pihan autopaikkoja on laajennettu pihan perälle asti.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 2. Siitä tulikin skeittiramppi

On tämä pihanteko hauskaa puuhaa. Tämän päivän saldona oli eilisen meteoriittimontun laajennusosa ja mies keksi, että tuostahan tulisi erinomainen skeittirampppi. =D Vähän loirii betonia pohjalle kun kaato olisi varmaan jo valmiiksi hyvä. Ja meidän kahdesta chihuahuasta voisi tulla hyviä haastajia tämän Extreme Peten kanssa.

No joo, ehkä tehdään vaan niitä autopaikkoja ja takapihaa. Tässä niitä kuvia tältä päivältä:



Nyt ollaan saatu sokkelilevyäkin kiinnitettyä reunalistalla, jotta talon seinustalle voi kaivinkoneen avulla levitellä sorat. Puolet tehty ja kolme poranterää se vaati. Tänään käytiin ostamassa kolme terää lisää, joten jospa niillä pärjäisi loppuun asti?


torstai 18. lokakuuta 2012

Pihaprojekti: Day 1. Meteoriitin monttu

Keskiviikkona tulla tömähti kaivinkone pihaan ja tänään aloitti ylijäämämaan poisviennin ja pihan tasoituksen. Ensimmäinen homma oli hävittää iso savikasa. Kaivinkoneella lastattiin savimaata kuorma-auton kyytiin ja tunnissa vietiin n. 5 kuormaa maata pois.

ENNEN



JÄLKEEN


Naureskellen katselin illalla ikkunasta kun saviläjän tilalle ilmestyi pyöreä tasainen monttu, joka näytti siltä että siihen olisi joskus muinoin meteoriitti tipahtanut taivaalta. Nyt ei ole enää pojalla kukkulaa, jolla leikkiä vuorikiipeilijää. ;)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Maalari maalasi taloa, oranssia ja valkoista

Tässä syksyn mittaan ollaan maalailtu ulkoseiniä aina sään salliessa. Valittiin oranssinsävyinen tehosteväri ja seinien värinä on vaalea kerman sävy eli ei siis ihan vitivalkoinen. Maalarinvalkoisella sävyllä tulee ikkunoiden ja ovien karmit ja kulmalistat yms., jotka vielä osittain maalaamatta. Sokkeli maalataan ensi keväänä harmaaksi.

Paljon on kaikkea tekemistä koko ajan ja sisätiloissakin on mennyt kauemmin kun odotin. Yksi syy on tietysti se, että aiemmassa asunnossa oli ulkovarasto, jota nyt vielä ei ole, niin tavarat on vierashuoneessa laatikoissa lattiasta kattoon. =D Kaappien, pöytien, lamppujen ja sohvan hankkimisessakin meni hetki ja vieläkin pitäisi jotain hyllyä hankkia vierashuoneeseen, että saa tavaroita pois laatikoista. Myöskin kun itse ollaan vanhempieni avustuksella maalattu, niin sekin vie yllättävän paljon aikaa. (Tässä kohtaa kiittelen ettei valittu kaksikerroksista taloa!)

Kaivinkoneen pitäisi tulla ensi viikolla tasoittamaan takapiha, levittämään sinne mullat ja etupihalle/autopaikoille pitäisi levitellä tummanharmaata kivituhkaa. Terassinteko ja nurmikon istutus menee ensi kesälle, joten tervetuloa taas ensi vuonna orjatyöleirille kaikki ahkerat apulaiset! =D